Freesi > Meistä > Meille töihin

Ura Freesillä

Me uudistamme maailman ajattelua sisäilmasta ja sen hallinnasta, jotta ihmiset voisivat olla terveempiä ja rakennukset pitkäikäisempiä.

Siinä samalla me luomme arvoa kaikille työhön osallistuneille: niin asiakkaille, rakennusten käyttäjille kuin meille itsellemme.

Ihan hyvä diili, jos meiltä kysytään.

Freesi mies hyppää

Freesillä yhdistyy kaksi alaa yhteen.

Myyntitehtäviin

Yritysasiakkaiden ostoprosessi on punainen lankasi ja autat asiakastasi etenemään siinä ammattimaisen myyntiprosessin avulla. Olet monipuolinen ihmistuntija ja hyvä kuuntelija, mutta osaat myös haastaa asiakkaasi näkemyksiä tarvittaessa.

Asiantuntijaksi

Tekninen osaaminen on keskeinen vahvuutesi ja sinulla on esimerkiksi rakennus- tai talotekniikan koulutus. Olet parhaimmillasi asiakaskohtaamisissa, joissa luot lisäarvoa suosittelemalla sisäilmaa parantavia toimenpiteitä.

Nainen tietokoneella
Mies innoissaan

Haluat tehdä työtä, jolla
on merkitystä.

Freesillä tärkein syy miksi töihin tullaan on se, että haluamme tehdä työtä, jolla on aidosti merkitystä ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Tämä halu lähtee liikkeelle meistä itsestämme.

Freesin tavoite on olla paras sisäilmajohtamisessa. Tätä ajatellen menestys meillä tarkoittaa, että pääset osoittamaan alamme suuntaa lähivuosina.

Väliä Freesiläisille

Freesin sydämessä ovat insinööri – ja ohjelmisto-osaamisen sijaan tiiminjäsenemme perheineen. Teemme töitä ensisijaisesti orgaanisten ihmisten kanssa, välittävästi.

Väliä asiakkaille

Haluamme auttaa ja ilahduttaa asiakkaitamme, koska hekin ovat kryptisten organisaatioiden sijaan ihmisiä.

Väliä Freesille itselleen

Freesi menestyy ja pystyy toteuttamaan tehtävänsä vain tuottamalla jatkuvasti enemmän arvoa asiakkaille sekä itselleen.

Hae Freesille töihin

Tottakai ammattitaitosi on meille tärkeintä, mutta me uskomme että sinäkin ymmärrät, ettei se yksin ole riittävä perustelu yhteistyölle.

Olet avoin

Olemme avoimia ja valmiita kehittymään joka päivä. Harjoittelemme ja jaamme palautetta kehittyäksemme.

Olet utelias

Olemme nöyriä ja haluamme oppia lisää. Toimimme rohkeasti löytääksemme parhaat ratkaisut. Emme pelkää epäonnistumista onnistumisen tiellä.

Haluat onnistua

Meillä on tavoitteena olla alamme paras. Teemme aina parhaamme tinkimättä laadusta.

Oikealla asentella pääsee pitkälle

Pidämme lupauksemme ja kunnioitamme toisiamme, asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme sekä kilpailijoitamme.

Freesin työntekijöitä

Edut ja palkkaus Freesillä

Kannustava palkkaus

Kiinteä kuukausipalkka ja reilut tiimibonukset yhteisten tavoitteiden saavuttamisesta.

Työssä kehittyminen

Haluatko oppia hyväksi ihmisjohtajaksi tai liiketoiminnan kehittäjäksi? Meidän huippuesimiehet auttavat siinä!

Koulutusohjelma

Kannustamme tiimiämme kehittämään omaa osaamistaan ja panostamme jatkuvaan henkilöstön koulutukseen. Jatkokoulutamme jokaista tarpeen ja oman halun mukaan.

Sydän paikallaan

Haluatko saavuttaa jotain, jolla on oikeasti merkitystä? Niin mekin. Meille on myös tärkeää se, millä tavalla me teemme sen.

Onnistumisvalmennus

Säännöllistä ratkaisukeskeistä valmennusta yhtiön ulkopuoliselta ammattilaiselta. Päästä irti sisäinen voittajasi ja uskalla onnistua!

Hyvinvoinnin mentorointi

Freesillä saat säännöllistä tukea henkiseen hyvinvointiin koulutetulta terapeutilta. Pyhitä tämä aika täysin itsellesi tai ota puolisosi mukaan.