Freesi > Blog posts > Freesi > Kuinka toteuttaa kiinteistön energiansäästötoimenpiteet sisäolosuhteita vaarantamatta?

Kuinka toteuttaa kiinteistön energiansäästötoimenpiteet sisäolosuhteita vaarantamatta?

Euroopassa vallitsevan kriisin ja sitä seuranneen energian hinnan nousun myötä ympäri Eurooppaa mietitään kuumeisesti kuinka voisimme säästää energiaa ja samalla vähentää riippuvuutta Venäjän maakaasusta. Yhtenä laajasti keskusteluissa esiintyneenä ja tehokkaana energiansäästötoimena on tunnistettu kiinteistöjen sisälämpötilan laskeminen: huonelämpötilan tiputtaminen yhdellä asteella säästää keskimäärin noin 5% lämmityskustannuksissa. Tämän myötä ympäri Euroopan ollaan ryhtymässä toimiin kiinteistöjen sisälämpötilan alentamiseksi. 

Kiinteistöjen lämpötilojen laskemisella on merkittävä säästöpotentiaali, joka halutaan nyt realisoida. Otetaan esimerkiksi 10 000m2 kokoinen toimistokiinteistö, jonka lämmityskustannusten voidaan arvioida olevan keskimäärin 0,63€/kk/m2 (Sponda, 2015). Näin ollen, pudottamalla sisälämpötilaa kahdella asteella, voidaan säästää lämmityskustannuksissa viiden prosentin nyrkkisäännöllä keskimäärin jopa 4 410€ vuodessa.  Energiansäästötoimenpiteiden onnistumisen varmistamiseksi on kuitenkin tärkeää, ettei näitä mittavia toimenpiteitä tehdä hallitsemattomasti. Mutta mitä kiinteistön energiansäästötoimenpiteitä tehtäessä sitten pitäisi huomioida?

Kiinteistön energiansäästötoimenpiteisiin liittyvät riskit:

  • Kiinteistön käyttäjien tyytymättömyys – Miten viestitään toimenpiteistä ja varmistutaan, että rakennuksen käyttäjät ovat edelleen tyytyväisiä olosuhteisiin muutosten jälkeen?  
  • Toimenpiteiden epäonnistuminen – Kuinka varmistutaan, että toivottu lämpötila on saavutettu ja lämpötila säilyy tavoitetasolla eikä esimerkiksi pääse putoamaan tavoiteltua alemmas?
  • Kosteuden kondensoituminen kiinteistön rakenteisiin – Mikäli kiinteistön sisälämpötila laskee toimenpiteiden myötä hallitsemattomasti toivottua alemmas, voi sisäilman kosteus alkaa kondensoitumaan kiinteistön rakenteisiin ja aiheuttaa homeriskin. Kuinka siis eliminoidaan riski kiinteistön vahingoittamisesta?
  • Raportoinnin riittävyys– Miten voidaan uskottavasti raportoida, että lämpötilan lasku ja energiansäästö on saavutettu ja toimenpiteet on vastuullisesti toteutettu sisäolosuhteita vaarantamatta?

Kuinka toteuttaa energiansäästötoimenpiteet hallitusti ja ehkäistä riskitekijät? 

  • Huolehdi käyttäjäviestinnästä. Energiansäästötoimenpiteitä toteutettaessa on tärkeää seurata käyttäjien tyytyväisyyttä olosuhteisiin. Ennen kuin lämpötilaa kiinteistössä lähdetään laskemaan, tulisi kiinteistön käyttäjille viestiä tulevista toimenpiteistä ja miksi niitä tehdään. Käyttäjille olisi myös hyvä antaa mahdollisuus seurata olosuhteita, sekä antaa niistä palautetta reaaliaikaisesti jotta mahdolliset negatiiviset käyttäjäpalautteet saadaan käsiteltyä mahdollisimman pikaisesti. Hyvin perusteluin ja läpinäkyvällä kommunikoinnilla toteutettu lämpötilan laskeminen varmistaa korkeamman käyttäjätyytyväisyyden.
  • Monitoroi sisäolosuhteita ja varmistu toimenpiteiden onnistumisesta. Toimenpiteiden hallittu toteuttaminen edellyttää sisäolosuhteiden seurantaa. Reaaliaikaisella olosuhteiden seurannalla voidaan varmistua toimenpiteiden onnistumisesta sekä ennaltaehkäistä riski, jossa lämpötilan liiallinen lasku aiheuttaa tarpeetonta käyttäjätyytymättömyyttä tai rakenteellisia riskejä kiinteistölle.
  • Raportoi toimenpiteiden onnistumisesta. Raportoi säännöllisesti ja läpinäkyvästi toimenpiteistä ja niiden onnistumisesta kiinteistön käyttäjille sekä tärkeille sidosryhmille. Luotettavaan mittaustietoon perustuvan raportoinnin avulla energiansäästöprojektin onnistuminen voidaan uskottavasti kommunikoida.

Kuinka päästä alkuun?

Euroopan parhaaksi kiinteistöhallinnan teknologiatoimittajaksi valittu Freesi tarjoaa markkinoiden johtavan ratkaisun sisäolosuhteiden seurantaan ja kehittämiseen. Autamme mielellämme toteuttamaan energiansäästötoimenpiteet hallitusti sisäolosuhteita tai rakennusta vahingoittamatta. Lue lisää palveluistamme tai ota suoraan meihin yhteyttä niin katsotaan yhdessä kuinka voimme olla teille avuksi. 

Antti-Jaakko Alanko

Terveisin,
Antti-Jaakko Alanko
Teknologiajohtaja
+358 406 404 667